POLIISI SUIHKUTTI KOIRAA OC-KAASULLA
Olen tehnyt asiasta rikosilmoituksen ja siitä on aloitettu esitutkinta.
Poliisi suihkutti peloissaan olevaa koiraa OC-sumutteella itäisessä Helsingissä 7.12.
"Länsimäki-Vesala-Mellunmäki: iso harmaa koira vapaana. Irlannin susikoira tms?
Arka, peloissaan."
Silminnäkijä kertoo, että koiran omistaja vietiin ensihoidon
toimesta. Niin kauan kuin koiran omistaja oli lähettyvillä, koira oli ollut
säyseä ja antanut jopa silittää, mutta se luonnolliseti hätääntyi kun omistaja
vietiin.
Silminnäkijä ja eräs toinen henkilö olivat yrittäneet houkutella koiraa
makupaloilla luokseen, mutta poliisi oli ilmoittanut "hoitavansa tämän omalla
tavallaan" ja suihkuttanut koiraa OC-sumutteella. Sen jälkeen koira oli
"käyttäytynyt uhkaavasti", todennäköisesti kivun takia.
- Poliisit olivat lähteneet jaagaamaan koiraa. Ei ole tietoa, onko raukka enää
hengissä, Viikin löytöeläintalo tuskin antaa tietoja "ulkopuolisille".
Facebookissa on jaettu tapauksesta tietoa useissa eri kadonneita eläimiä
koskevissa ryhmissä, mutta esim. iso Itä-Helsinki -ryhmä poisti tiedotteen.
Niin avoin sosiaalinen media meillä on.
Rivien välistä luin, että koiran omistajan sairauskohtaus oli ns.
itseaiheutettu. Mikäli hän olisi ollut silmäätekevä, poliisi olisi varmasti
käyttänyt "fifiin" ihan toisenlaisia otteita. Haluammeko me tällaista? Onko
eläimen syy, jos omistaja ei ole poliisin silmissä ns. kunnon kansalainen?
Omistaja on koiran koko maailma; totta kai se oli hädissään. Oliko tarpeen
rääkätä koiraa (sumute aiheuttaa kovaa silmäkipua) ja mahdollisesti sen jälkeen
tappaa se? - Poliisin silmissä koirallakin taitaa olla sosiaalinen status.
Kuvakaappaus silminnäkijän kuvaamalta videolta.
Kommentit
Lähetä kommentti