PUKKILAN HOMEKOULUN OIKEUDENKÄYNNIN KULISSIEN TAKANA

"Tämä kommentointimahdollisuus ja kunnan kannan esittäminen olisi ollut mahdollista myös tätä ko. asiaa käsittelevässä MOT-jaksossa, mutta kunta päätti vaieta kokonaan. Kuitenkin sitten kyseisen ohjelman tv-esityksen jälkeen ryhdyttiin näiden em. kunnan päättäjien toimesta siis jakamaan julkisesti edellä kerrottuja väitteitä..."


                                                  kuva ylen sivuilta

Perheen äidin Katariina Sipposen eräästä facebook-ryhmästä kopioitu kirjoitus:


"Tuossa edellä olevassa sähköpostiviestissään Pukkilan kunnan asianajaja Juhani Rajamäki tosiaan ilmoittaa 17.5.2018, että "annamme näkemyksemme asiaan, kun kunta on asian käsitellyt". Tuon jälkeen saimme sitten 28.5.2018 asianajaja Rajamäeltä kirjelmän, jossa Rajamäki kirjoittaa: "Olen lähettänyt teille sähköpostin, missä olen esittänyt teille, että pidättäydytte asiassa julkisuudessa käytävästä sähköpostiviestittelystä, kunnes kunta antaa teille asiassa vastauksen", jonka perään Rajamäki nosti kaikkien esille tuomiemme asioiden joukosta ns. tikunnokkaan sen, että olimme ottaneet esille uutisen, jossa kerrottiin talokauppiaan saaneen seitsemän kuukautta ehdollista vankeutta törkeästä petoksesta. Sähköpostia oli siis lähetetty kunnanhallituksen ja -valtuuston jäsenille ja asianajaja Rajamäki puhui "julkisuudessa käytävästä sähköpostiviestittelystä".... Näissä sähköposteissa kunnan päättäjistöä eli kunnanhallituksen ja -valtuuston jäseniä oli informoitu siitä, mitä MOT-ohjelman Kun home asettui taloksi -jaksomme jälkeen oli ilmennyt, eli kerrottiin muun muassa rakennusterveysasiantuntija AKK Esa Perhon tarkastusraportin liitteeksi kuuluvan korjaustyöselostuksen pimittämisestä meiltä ja väärän informaation antamisesta meille päätöksen oikeuteen lähteminen vs. sovintoon suostuminen perusteeksi.

Tämän kunnan päättäjistön suuntaan käydyn viestittelyn Rajamäki siis pyrki käskyttämällä ja pelotteilla estämään (miksi? eikö joku/jotkut siellä tiennyt/tienneet asioiden todellista laitaa?). Rajamäki siis nosti esille ns. pahimpana tekonamme tuon, että olimme ottaneet esille tapauksen, jossa talokauppias oli saanut ehdollista vankeutta törkeästä petoksesta. Käsittääksemme meillä kuitenkin on täysi oikeus tuoda tällainenkin mahdollisuus esille, ja edelleenkin on niin, että kaiken esille tulleen perusteella ja tässä Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa nyt vireillä olevassa riita-asiassa jatkossa esille tulevan perusteella teemme asiassa tutkintapyynnön. Yhden tutkintapyynnön teimme jo kesällä 2018, mutta tuolloin poliisi esitti erittäin erikoisen syyn olla toimittamatta esitutkintaa asiassa. Se syy on nyt kuitenkin poistunut ja asia on siten uusilla urilla. 

Laatimansa kirjelmän loppupuolella Rajamäki ilmoittaa:

"Edelleen mikäli kohdistatte sähköpostiviestejä tiettyihin henkilötahoihin, voidaan se tulkita myös menettelyksi, jolla pyritte kirjoituksilla ahdistelemaan ja painostamaan tiettyjä henkilöitä ja teihin voidaan kohdistaa mm. lähestymiskielto ym."

Wikipediassa lähestymiskiellosta:

"Lain lähestymiskiellosta mukaan henkilön henkeen, terveyteen, vapauteen tai rauhaan kohdistuvan rikoksen tai rikoksen uhan vuoksi voidaan kieltoon määrättyä kieltää ottamasta yhteyttä kiellolla suojattavaan."

Eli Pukkilan kunnan asianajaja Juhani Rajamäen mukaan se on väärin, että me otimme esille oikeustapauksen, jossa talokauppias sai ehdollista vankeutta törkeästä petoksesta, mutta hänellä/kunnalla sen sijaan on oikeus uhata meitä seuraamuksella (lähestymiskielto), joka voidaan määrätä rikoksen tai rikoksen uhan vuoksi, eli siksi, että me olisimme jo syyllistyneet tai jatkossa mahdollisesti syyllistymässä rikokseen... Eli epäilyksen esittäminen siitä, että kunta on mahdollisesti syyllistynyt rikokseen ja tapausten vertaaminen toisiinsa (Huom. tapahtui tilanteessa, jossa erinäisten tietojen ja asiakirjan pimittäminen oli jo paljastunut) on väärin, mutta vihjailu siitä, että me olisimme nyt kuntapäättäjille viestitellessämme syyllistyneet/syyllistymässä rikokseen, on Rajamäen/kunnan mukaan oikein...

Ainoa Pukkilan kunnan päättäjistöön kuuluva henkilö, joka ilmoitti itse (suoraan meille + samalla kaikille muille viestien vastaanottajina olleille) pitävänsä tuota sähköpostiviestittelyä häirintänä, oli valtuutettu Jyrki Loijas, ja hänet pudotimmekin jo ennen asianajaja Rajamäen laatiman kirjelmän saamista vastaanottajalistalta. Loijas nimenomaan totesi tuolloin kokevansa nämä viestittelyt "yksityiselämänsä häirintänä" ja hieman on vaikea ymmärtää, miksi hän sitten on kuntapäättäjän paikalla, kun ei kerran halua kunnassa tapahtuvista asioista ja mahdollisista toimenpiteistä/seurauksista tietää. Olisimme tietysti tuolloin, eli näiden nyt oikeudenkäyntiin johtaneiden asioiden paljastuttua keväällä 2018 (lähes vuosi sovinnon tekemisen jälkeen) olleet valmiit sopimaan asiat kunnan kanssa lopullisesti siten, että sovinto olisi sillä kertaa pohjattu oikeaan tietoon, mutta ainoat reaktiot sieltä suunnalta olivat asianajaja Rajamäen kiellot käydä keskustelua/viestintää päättäjien suuntaan + uhkailut kunnianloukkaussyytteillä (niitäkin oli) ja lähestymiskiellolla, sekä valtuutettu Loijaksen valitus "yksityiselämänsä häirinnästä".

Päätimme asiat pääosin jo esille tuotuamme sitten lopettaa päättäjien informoinnin tapahtumista ja asian etenemisvaihtoehdoista - emme asianajaja Rajamäen painostuksen vuoksi, vaan siis siksi, että kaikki keskeinen ja olennainen oli jo tuotu esille siten, että kunnan päättäjistöön kuuluvilla oli mahdollisuus toimia asiassa, mikäli he niin olisivat halunneet. Lopun kertookin se, että tässä ollaan nyt sitten kunnan kanssa vastakkain oikeudessa. Yksi valmisteluistunto on ollut ja ensimmäisen osion (välituomioasia) pääkäsittely on maaliskuun alussa. Kuten käräjäoikeuskin on huomauttanut, asia on laaja ja siinä on paljon todistelua (meidän puoleltamme), jonka vuoksi on luvassa monipäiväinen ja kallis oikeudenkäynti.

Olemme myöskin päättäneet pitää asian julkisena. Toisin kuin jollakin on ollut tarve julkisissa keskusteluissa maalailla, meillä ei ole tässä asiassa yhtään mitään salattavaa. Yksi tähän asian julkisena pitämiseen johtanut merkittävä syy on se, että valtuutettu Terhi Tikkala antoi keväällä 2018 MOT-jaksomme esittämisen jälkeen Facebook-ryhmissä julkisesti kirjoittamissaan viesteissä ymmärtää, että ko. ohjelmassa "kunnasta tehtiin pahis", johon valtuutettu Jussi Simolinna jatkoi jakamalla julkisesti väärää tietoa sovintosopimukseen päätymisen ja kyseisen sopimuksen sisällön (pelkkä kaupanpurku ilman vahingonkorvauksia) syistä, antaen ymmärtää, että kunta on asiasta vaikenemalla vain pyrkinyt suojelemaan meitä turhalta julkisuudelta... Edeltävässä keskustelussa oli siis ihmetelty kunnan päätöstä olla ottamatta mitään kantaa koko asiaan. Tämä kommentointimahdollisuus ja kunnan kannan esittäminen olisi ollut mahdollista myös tätä ko. asiaa käsittelevässä MOT-jaksossa, mutta kunta päätti vaieta kokonaan. Kuitenkin sitten kyseisen ohjelman tv-esityksen jälkeen ryhdyttiin näiden em. kunnan päättäjien toimesta siis jakamaan julkisesti edellä kerrottuja väitteitä... Soppaan löi lusikkansa vielä varavaltuutettu Juha Myllyoja, joka maalaili meistä naurettavia uhriutujia ja irvaili monella tapaa asiallemme.

Toisin kuin joku on julkisissa keskusteluissa (tällaistakin) maalaillut, meillä ei siis ole mitään erityistä tappelunhalua, mutta emme myöskään vain hiljaa hyväksy sitä, että ensin meitä erehdytetään monessa kohtaa vahingoksemme, ja sen jälkeen annetaan julkisesti ymmärtää, että me olisimme tässä se väärin toiminut (mutta kunnan vaikenemisella suojelema...) osapuoli, sekä ivataan meitä julkisesti monin tavoin. Mitä tulee väitteeseen siitä, että MOT-ohjelmassa "kunnasta tehtiin pahis", on totuus se, että ko. ohjelman tiimille annoimme kaiken siihen mennessä meillä olleen tiedon, sellaisena kuin se meillä tuolloin siis oli. Ohjelman seurauksena paljastui sitten lisää tietoa, mutta ei suinkaan kunnan eduksi, vaan koko kuvio oli törkeämpi kuin olimme ymmärtäneetkään.

Asianajaja Rajamäen 28.5.2018 kirjelmässä oli monenkirjavat selitykset sille, miksi rakennusterveysasiantuntija AKK Esa Perhon tarkastusraportin liitteeksi kuuluvan asiakirjan pimittäminen meiltä oli kunnan oikeus, mutta se, oliko siihen todellisesti oikeus ja mihin se johti, arvioidaan nyt oikeuslaitoksen toimesta. Ko. päivämäärällä varustetussa kirjelmässään, eli siis lähes vuosi sovinnon tekemisen jälkeen asianajaja Rajamäki kirjoittaa: "Olen teidän asiamiehellenne VT Krögerille todennut, että voinemme luovuttaa kyllä asiakirjoja, mikäli saamme siihen päämiehen luvan" (oikea nimi on Köhler). Muussa yhteydessä Rajamäki nimenomaan ilmoittaa asiakirjojen luovuttamiseen liittyen, ettei voi toimia päämiehensä tahdon vastaisesti. Eli tämä "päämies" ei selkeästi siis (Rajamäen mukaan) luvannut tarkastusraportin liitteeksi kuuluvaa asiakirjaa meille luovuttaa - ei siis keväällä 2017 tehdessämme harkintaa oikeuteen lähteminen vs. sovintoon suostuminen, eikä edelleenkään keväällä 2018 kun MOT-jakson tv-esityksen jälkeen tämä asiakirjan pimittäminen paljastui... Kuka tässä tapauksessa oli se "päämies", joka ei lupaa antanut? Kunnanjohtaja? Kunnan päättäjistö? Jotkut tietyt päättäjät? Kuka? Kunnanjohtaja Juha Myyryläisen sähköpostiviestien mukaan häntä ohjeisti tässä homekouluasiassa kunnanhallitus."


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

LÖYTÖKISSAT SUOMESSA VUONNA 2024

AVOIMIA KYSYMYKSIÄ KISSOJEN VAPAANA PITÄMINEN KIELLETTÄVÄ -KANSALAISALOITTEEN PUUHAAJILLE

KOIRASUSIOIKEUDENKÄYNNIN POLIISITODISTAJIA KUULEMASSA