EERIKA - KIRJAN ARVOSTELU

Päivitys 1.4. Se, että tuossa mainitussa oikeudenkäynnissä ei yhteishuoltajuutta myönnetty äidille, johtui siitä, että tämä ei suostunut päihdekuntoutukseen. Tätä ei muistaakseni kirjassa mainittu.

Olin raivoissani kun luin Vera Miettisen haastatteluja tämän kirjan julkaisemisen yhteydessä. Kirja yllätyksekseni kuitenkin antaa käsittääkseni oikeellisen kuvan tapahtumista.

Koska myös tiedän Miettisen valehdelleen useille haastateltaville, olin hyvin skeptinen kirjan suhteen enkä ikimaailmassa olisi itse kartuttanut hänen kassaansa. Meidän kirjastossa kirjalla kuitenkin oli lyhyt varausjono ja olen sen nyt lukenut.

Kirja yllätyksekseni kuitenkin antaa oikeellisen kuvan tapahtumista. Siitä käy hyvin selville, että Suomessa lastensuojelu ainakin tuolloin oli pelkkä vitsi ja että Tarkki oli koko ajan uskonut "Nadiaa". Mitä tulee Tarkin äitiin, tuskin kukaan kirjan luettuaan enää kehtaa syyttää häntä mistään. Myös Tarkin isä ja tämän vaimo olivat nähneet vaivaa Eerikan auttamiseksi.

Kirja perustuu enimmälti asiakirjoihin ja joltain osin haastatteluihin. Olin  tunnistavinani yhden oman - ja oletettavasti myös Tarkin ex-avovaimon - mielipiteen siellä. Jätän sen tässä sanomatta, koska se ei imartele erityisesti kohdettaan.

Kirjan perusteella aloin tuntea sympatiaa Eerikan äitiä kohtaan. Hän on ensinnäkin jo itse ollut olosuhteiden uhri. Kirjasta käy selväksi, että vaikka Eerikan elämä hänen luonaan oli epävakaata, hän todella taisteli lapsensa puolesta sen jälkeen kun häneltä vietiin huoltajuus.

Vera Miettinen on kuitenkin - nähtävästi selustansa varmistaakseen - kirjan LOPUKSI-osiossa esittänyt omia mielipiteitään Tarkista ja Laamasesta. Hän mm. kertoi kuinka "vaikeaa" näiden tapaaminen hänelle oli. Samaten hän - kuten myöhemmin lehtihaastatteluissa - lyttää Tarkin mielentilatutkimuksen tuloksen ja vihjaa tämän esittävän muuta kuin on. Olisin kuitenkin taipuvaisempi tässä uskomaan perusteellisen tutkimuksen tehneitä ammattilaisia kuin Miettistä. Hän on nähtävästi halunnut isosti sanoutua irti siitä mitä on kirjassa kirjoittanut, että ei itse joutuisi epäsuosioon. 

Joka tapauksessa kirjassa oli minulle myös uutta asiaa.

1) En tiennyt, että viranomaisilla oli tiedossa "Nadian" oikea henkilöllisys jo vuonna 2010 eli jo yli puolitoista vuotta ennen Eerikan kuolemaa. Mikäli Eerikan oma lastensuojeluvirkailija ei olisi jäänyt äitiyslomalle, tyttö luultavimmin olisi pelastunut. Lukijassa herättää ihmetystä, miksi tämä "oma sossu" ei lomallaan tehnyt epävirallisia tiedusteluja asian etenemisestä, koska varmaankin tiesi millainen Eerikan seuraava oma sossu olisi. Unohtiko hän?

2) Eerikan "oma sossu" on todellakin avainasemassa tässä. Vaikka lukuisat yksityiset - ennen kaikkea Eerikan äiti - ja viranomaiset tekivät lastensuojeluilmoituksia tai ilmaisivat muuten  huolensa, hän ei juurikaan reagoinut. Kirjassa annetaan kuva vain tyhjää hymähtelevästä ja itsepäisesti vaikenevasta henkilöstä. Koska kirja rakentuu enimmiltään erilaisten raporttien varaan, emme voi tietää onko hän lausunut asioista mitään sen enempää.

3) kirjan huoltajuusoikeudenkäynnin kuvaus on tragikoominen. Istunto pidettiin 4.11.2011 eli yli puoli vuotta ennen Eerikan kuolemaa. 

Kirjassa Eerikan äiti kutsutaan Maaritiksi. 

Tuomari katsoi Maaritia. "Oletteko tavannut tätä Nadiaa koskaan"

"Kyllä, kaksi vuotta sitten juteltiin. Hän kertoi, että hän on ranskalainen aivokirurgi, ja praktiikka on Ranskassa. Nadia myös kertoi, että hänellä on aivokasvain itsellään ja kaikkea tämmöistä".

"Onko hän lääkäri, niinkö?".

"Kyllä joo. Aivokirurgi, jolla on aivokasvain, ja hän on myös odottanut nelosia kohta kolme vuotta."

Maaritin äänessä oli tahatonta sarkasmia. Tuomarin kulmakarvat nousivat.

"Se on pitkä aika".

"Kyllä. Nadia on minulle kertonut, että Eerika kokeilee aina mahasta, nipisteleekö ne neloset siellä, siis ne vauvat. Onhan tämä nyt erikoista, sillä kaikki tietävät, että niitä vauvoja on odotettu nyt monta vuotta".

Näin siis jo vuonna 2011. Lapsen äiti ei saanut vaatimaansa yhteishuoltajuutta.

Kirjan kieliasussa on toivomisen varaa. Lisäksi pöytäkirjojen perusteella laadittuja kohtauksia on tautologisesti väritetty "hymähtelyillä" ja "vaikenemisilla". Ainoa, jolla ei jauhot tuntuneet menneen suuhun oli "Nadia", jolla aina oli vastaus valmiina joka asiaan.